Esittelyssä merten valtiaat ja muut valaslajit

Valaat elävät suurilla merialuilla ja saattavat vaeltaa lähes maapallon ympäri pariutumiseen ja poikasten kasvattamiseen ja ravinnonhankintaan liittyvillä matkoillaan. Vaikka valaat eivät kuulu pyöriäistä lukuun ottamatta Itämeren eläinkuntaan, on Suomen rannikolla nähty hyvin harvinaisina sekä maito-, lahti- että ryhävalaita. Jatka lukemista, tarjoilemme sinulle lisää mielenkiintoisia faktoja valaista.

Upeisiin, meriä hallitseviin jättiläisiin, valaisiin eli Cetasea-lahkon merinisäkkäisiin kuuluu kaksi alalahkoa; hetulavalaat ja hammasvalaat. Nämä taas jakaantuvat molemmat useiksi heimoiksi. Hetulavalaita ovat silovalaat, uurteisvalaat, harmaavalaat ja kääpiövalaat, kun taas hammasvalaisiin kuuluvat delfiinit, nokkavalaat, pyöriäiset, kaskelotit ja sarvivalaat. Heimojen sisällä taas on lukuisia lajeja, joita esitellään seuraavassa tarkemmin.

Ryhävalas

Uurteisvalaisiin (balaenopteridae) kuuluu kaksi sukua ja yhdeksän lajia. Tutuin uurteisvalaista lienee ryhävalas, jota tavataan kaikissa maailman valtamerissä itäistä Välimerta lukuun ottamatta. Se vaeltaa pohjoisille merialueille ruokailemaan ja eteläisille merialueille parittelemaan ja synnyttämään.

Ryhävalaista saadaan usein havaintoja, sillä laji viihtyy matalilla merialueilla ja saattaa tulla hyvinkin lähelle rantoja seuratessaan ravintokalaparvia. Ryhävalas poikkeaa ulkonäöltään muista valaista ja sen tunnistaa uurteisesta leuanalusesta, pinnalla kasvavasta merirokosta sekä tumman ulkopinnan ja vaalean alapuolen voimakkaasta kontrastista. Ryhävalas on myös muita uurteisvalaita pyöreämpi muodoltaan, vaikka sen pää onkin varsin kulmikas. Ryhävalas saattaa kasvaa jopa 48 tonnin painoiseksi ja 18 metriä pitkäksi.

Sarvivalas

Monista muista valaslajeista poiketen sarvivalas elää usein koko elämänsä pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Sen elimistä on erittäin hyvin sopeutunut elämään kylmissä vesissä ja sen pääasiallista ravintoa ovat kalat, äyriäiset ja mustekalat, joita suuret pohjoiset merivirrat tuovat alueelle runsaasti.

Sarvivalas on ainoa nisäkäs, joka selviytyy myös pohjoisella napa-alueella. Sarvivalas on erittäin helppo tunnistaa kierteisestä sarvestaan, joka saattaa koiraalla kasvaa jopa lähes kolme metriä pitkäksi. Sarvivalas on laumaeläin ja etenkin muuttoaikoina sarvivalasparvet saattavat olla jopa usean sadan yksilön suuruisia. Sarvivalaat ovat varsin pieniä valaita, sillä ne kasvavat harvoin yli kahden tonnin painoisiksi naaraiden jäädessä aina jopa alle tonnisiksi.

Miekkavalas

Miekkavalas on edellä mainitun sarvivalaan pahin vihollinen. Se on delfiineihin kuuluva valas, joka syö muihin valaisiin verrattuna varsin suurikokoisia saaliseläimiä ja saattaa käyttäytyä hyvinkin aggressiivisesti etenkin vankeuteen suljettuna. Valitettavasti tiedetään useita tapauksia, joissa miekkavalas on surmannut kouluttajansa.

Miekkavalas on haastavasta luonteestaan huolimatta erittäin kaunis merinisäkäs, joka saattaa kasvaa jopa noin 10 metriä pitkäksi. Sen väritys on helposti tunnistettava mustavalkoinen ja nimensä se on saanut selkäevästään, joka uroksella saattaa kasvaa jopa 1,8 metriseksi.

Delfiinejä unohtamatta!

Delfiinien heimoon (delphinidae) kuuluu useita lajeja, joista tutuin lienee pullonokkadelfiini. Itämeressäkin tavattava pyöriäinen taas ei kuulu delfiinien heimoon, vaikka onkin sen läheinen sukulainen, kun taas tavallisimmin valaaksi miellettävä ja lajinimeltäänkin harhaanjohtava miekkavalas kuluu delfiinien heimoon. Valkokuvedelfiini ja kirjokuonodelfiini, aikaisemmalta nimeltään valkokuonodelfiini, ovat meille tuntemattomampia, mutta verrattain suurilukuisia delfiinilajeja.

Delfiinejä tavataan runsaslukuisimmin lämpimillä vesialueilla, mutta sen levinneisyysaluetta ovat kaikki maapallon merialueet. Juuri pullonokkadelfiinin ansiosta miellämme delfiinin juuri eteläisten merialueiden eläimeksi, mutta delfiinit vaeltavat pitkiä matkoja ja useat heimon lajit pärjäävät hyvin myös äärimmäisen kylmissä olosuhteissa.

Delfiinit ovat erittäin oppivaisia ja älykkäitä eläimiä ja niillä on erittäin kehittyneitä ääntelyyn perustuvia kommunikointijärjestelmiä. Ihminen on valjastanut etenkin pullonokkadelfiinin niin viihdeteollisuuden kuin sotateollisuudenkin palvelukseen juuri sen lähes inhimillisen oppimiskyvyn vuoksi, ja nämä viehättävät ja herkät yhteisöissä viihtyvät eläimet ovat joutuneet kärsimään älynsä vuoksi vankeudesta ja eristyksestä, joka on voimakkaasti haitannut niiden lajille ominaista toimintaa.